Julkaisutiedote LIMETTI

Funidata on julkaissut 11.4.2017 Sisu-järjestelmän LIMETTI-version opetussuunnitelmatyön ylläpidosta, opiskelijatietojen tarkastelusta palveluhenkilöille, opettajan käyttöliittymästä sekä opiskelijan opintojen suunnittelusta. Versio on tarkoitettu asiakasyliopistoille tutkintokoulutuksien määrittelyyn, tutkintorakenteiden rakentamiseen ja hyväksymiseen sekä niiden pohjalta muodostettavien opintosuunnitelmien luomiseen sekä opettajan arviointityöhön. Lisäksi versio sisältää opetuksen toteutuksien ylläpitämisen palveluhenkilölle. Versio on asennettu yliopistojen testiympäristöihin. Asennukset tuotantoympäristöihin tehdään, kun yliopistot ovat testanneet ja hyväksyneet version. Tavoitteena on, että Sisu on käytössä asiakasyliopistoilla toukokuun alussa.

Alla olevassa julkaisutiedotteessa on kuvattu version ominaisuudet.

Kehitystyö on edennyt suunnitelmien mukaisesti siten, että syksyllä 2017 on mahdollista aloittaa opiskelijoiden opintojen suunnittelutyökalun tuotantokäyttö. Käyttöönottoprojektit voivat seurata kehitystyötä ja sen edistymistä tarkemmin erillisestä etenemissuunnitelmasta, ks. https://confluence.csc.fi/display/FUNIDATASIS/Eteneminen

Asiakasyliopistojen testiympäristöjen osoitteet

Aalto-yliopisto: https://sis-aalto-test.funidata.fi

Helsingin yliopisto: https://sis-helsinki-test.funidata.fi

Tampereen yliopisto: https://sis-uta-test.funidata.fi

Jyväskylän yliopisto: https://sis-jyu-test.funidata.fi

Lappeenrannan teknillinen yliopisto: ympäristö rakenteilla

Asiakasyliopistojen tuotantoympäristöjen osoitteet

Aalto-yliopisto: https://sis-aalto.funidata.fi

Helsingin yliopisto: https://sis-helsinki.funidata.fi

Tampereen yliopisto: https://sis-uta.funidata.fi

Jyväskylän yliopisto: ympäristö rakenteilla

Lappeenrannan teknillinen yliopisto: ympäristö rakenteilla

Käyttöoikeudet

LIMETTI-version opiskelijan käyttöliittymässä ”Haku”-osiota voi käyttää kirjautumatta kuka tahansa. Kirjautumattoman käyttäjän tietoja ei tallenneta. Muut osiot vaativat toistaiseksi käyttöoikeuden. Ohjeet käyttöoikeuksien lisäämisestä löytyvät käyttöohjeesta, johon linkki julkaisutiedotteessa.

Opiskelijan käyttöliittymä

LIMETTI-version käyttäminen edellyttää Opiskelija-roolin lisäämistä käyttäjälle. Roolin lisäämisen jälkeen kirjautuminen tapahtuu oman yliopiston käyttäjätunnuksilla. Opiskelijan käyttöoikeudella saa käyttöönsä opiskelijan käyttöliittymän kokonaisuudessaan.

Opettajan käyttöliittymä

LIMETTI-version käyttäminen edellyttää Hallintohenkilö–roolin lisäämistä käyttäjälle (Sisun käyttöoikeuksissa ”Henkilökunta”). Toimintojen käyttäminen opettajan käyttöliittymässä edellyttää, että henkilö on merkittynä yhteen tai useampaan opetuksen toteutukseen vastuurooliin (vastuuopettajaksi, opettajaksi tai hallintohenkilöksi). Kirjautuminen tapahtuu oman yliopiston käyttäjätunnuksilla. Opettajalla on käytössään myös opiskelijan käyttöliittymä.

Palveluhenkilön käyttöliittymä

LIMETTI-version käyttäminen edellyttää Hallintohenkilö–roolin lisäämistä käyttäjälle (Sisun käyttöoikeuksissa ”Henkilökunta”) sekä erillisten käyttöoikeusoikeusroolien myöntämistä. Käyttöoikeuden luomisen jälkeen kirjautuminen tapahtuu oman yliopiston käyttäjätunnuksilla. Palveluhenkilön käyttöoikeudella saa käyttöönsä myös opettajan ja opiskelijan käyttöliittymät.

Käyttöoikeudet ja roolit on määritelty täällä: /wiki/spaces/FUNIDATASIS/pages/1114208 (vain asiakasyliopistojen käytössä).

Asiakasyliopistojen testauspalaute

Testauspalaute raportoidaan Jira-palveluun Sisu testauksen eteneminen. Ohjeet testitapauksien testaamisesta ja raportoinnista löytyvät sivulta: Jiran käyttöohjeet testauksessa (vain asiakasyliopistojen käytössä).

Käyttäjäpalaute

Järjestelmän käyttämisestä voi antaa palautetta. Palautelomake löytyy järjestelmästä sivun oikeassa alareunassa ”Lähetä palautetta” -linkin takaa.

Julkaisutiedote 3/2017

LIMETTI-versio (v. 0.10) julkaistu 11.4.2017.

 

Käyttöliittymien toiminnallisuudet 

Opiskelijan käyttöliittymä 

Opiskelijan käyttöliittymä sisältää opiskelijoille opintojen suunnittelun sekä opintojen ajoittamisen sekä kalenteritoiminnot. 

Julkaistu versio on osa laajempaa opintojen suunnittelun kokonaisuutta, joka tässä vaiheessa sisältää: 


  • palvelun koontisivun (Etusivu-näkymä) 

  • opintojen rakenteen mukaisen suunnittelun (Opintojen rakenne -näkymä) 

  • opintojen ajoittamisen (Ajoitus-näkymä) 

  • opetuksen suunnittelun opintokalenteriin (Opintokalenteri-näkymä) 

  • opintojen tarkennetun haun (Haku-näkymä), 

  • muistilistan opinnoille (Muistilista-näkymä)  

  • omien tietojen tarkastelun (Omat tiedot -näkymä) 


Uusimpaan versioon on tehty käytettävyysparannuksia. 


Opettajan käyttöliittymä 

Julkaistussa versiossa opettajalle on käytössä palvelun koontisivu, Opetuskalenteri sekä Opetukseni-näkymä, josta siirtymä opetuksen toteutusten arviointityökaluun. Palvelun koontisivulla opettajalle näkyy hänen oma nimensä, käynnissä olevat opetuksen toteutukset sekä Opetuskalenterista päivät ”Tänään” ja ”Huomenna”. Muut osat ja tiedot ovat vielä työn alla. Kalenterissa opettajalla näkyvät hänen omat opetuksen toteutuksensa jaettuna tuleviin, nykyisiin ja menneisiin toteutuksiin. Toteutusten jako edellä mainittuihin kategorioihin tulee Opetukseni-näkymästä, jossa opettaja pääsee siirtämään toteutuksia haluamiinsa kategorioihin. Opetukseni-näkymässä näkyvät opettajan omat opetuksen toteutukset, opintojaksot, opintokokonaisuudet sekä tutkinto-ohjelmat. Opetuksen toteutuksista opettaja voi edetä toteutuskohtaiseen arviointityökaluun. 


Palveluhenkilön (hallinto) käyttöliittymä 

Julkaistu versio sisältää opiskelijoiden haun sekä yksittäisen opiskelijan henkilö-, opetukseen ilmoittautumis- ja suoritustietojen tarkastelun. Palveluhenkilö voi ylläpitää tutkintotyyppisiä koulutuksia, tutkinto- ja opintokokonaisuusrakenteita, opintojaksoja sekä opetuksen toteutuksia. Ylläpitotoiminnot sisältävät perustietojen ja rakenteiden käsittelyn sekä versioiden määrittelyn ja hyväksynnän eri opetussuunnitelmakausille. Lisäksi opintojaksojen ylläpito sisältää suoritustapojen ja vastaavuuksien ylläpidon. Palveluhenkilö voi julkaista opetuksen toteutuksia myös ajastetusti. Sisu tukee opetussuunnitelmaprosessia mahdollistamalla luonnosten tekemisen sekä niiden hyväksymisen. 

Versiossa on uusina toiminnallisuuksina: koulutusmahdollisuuksien luominen ja ylläpito sekä massatoiminnot opintojaksoille, tutkinto-ohjelmille ja opintokokonaisuuksille. Ohjaaja näkee opiskelijan opintosuunnitelman ja voi antaa siihen yleisiä ja kohdistettuja kommentteja. 


Testiympäristöjen asennukset ja tietosisältö 

Yliopistokohtaiset asennukset Tiedon kapasiteettipalvelun testiympäristöihin on tehty Aalto-yliopistolle, Helsingin yliopistolle, Tampereen yliopistolle ja Jyväskylän yliopistolle. Yliopistot vastaavat itse tietosisällön päivittämisestä ympäristöihin sekä niiden oikeellisuudesta.  


Käyttömahdollisuudet yliopistoissa 

Julkaistu versio on tarkoitettu asiakasyliopistojen integraatiotyön edistämiseen, järjestelmässä määritellyn opetussuunnitelmatyöprosessin mukaisten tietojen tallentamiseen sekä niiden pohjalta tehtyjen opintosuunnitelmien tekemiseen ja tarkasteluun. Opettajan käyttöliittymä on tarkoitettu opetuksen toteutuksiin ilmoittautuneiden arviointiin. Soveltuvin osin yliopisto voi käyttää järjestelmää tuotantokäytössä. 

Asiakasyliopistolla on mahdollisuus ottaa versio käyttöön huomioiden toteutettujen ominaisuuksien laajuus sekä organisaation omien tietosisältöjen laatu. Yliopistot päättävät itse, miten käyttöönotto heidän osaltaan etenee. 


Käyttöohjeet 

Käyttöohjeet ovat sivulla Toiminnallisuuksien dokumentointi  

Pääkäyttäjäohjeet: Sisun käyttöohjeet (vain asiakasyliopistojen käytössä) 


Muuta 

Julkaistuun versioon on tehty käyttöliittymäparannuksia, lisätty tietosisältöjen oikeellisuustarkastuksia sekä parannettu teknistä valvontaa.  


Ympäristöjen kuvaukset 

Sisu-ympäristöistä on kuvattu yleisellä tasolla pääsy järjestelmään sekä käytössä oleva asennusprosessi.  Kuvaukset löytyvät sivulta: Ympäristöt (vain asiakasyliopistojen käytössä). 


Rajapintadokumentaatio 

Rajapintadokumentaatiot löytyvät sivulta: Rajapinnat (vain asiakasyliopistojen käytössä). 


Suorituskyky 

Järjestelmästä on kuvattu suorituskykyyn vaikuttavat komponentit sekä asiat, joilla on varmistettu järjestelmän riittävä suorituskyky sekä skaalautuvuus. Dokumentti löytyy sivulta: Suorituskyky ja skaalautuvuus (vain asiakasyliopistojen käytössä) 


Tietoturva 

Järjestelmään on tehty tietoturva-auditointi maaliskuussa 2017 Nixu Oy toimesta. Tietoturvaan liittyvistä asioista saa lisätietoa sivulta: Tietoturvadokumentaatio (vain asiakasyliopistojen käytössä). 


Audit-lokitus 

Järjestelmä huolehtii audit-lokien tallentamisesta. Kaikista järjestelmään tehtävistä muutoksista, sensitiivisen tiedon lukuoperaatioista, lisäyksistä ja poistoista tallennetaan audit-lokitieto. Sisun valvonnasta ja lokituksesta on lisätietoa sivulla: Valvonta ja lokitus eri asennusympäristöissä (vain asiakasyliopistojen käytössä). Tarkempia tietoja lokituksesta saa Funidatan asiantuntijoilta. 


Yhteiset ominaisuudet 

Uudet ominaisuudet 

OTM-12175 - INFRA: Jyväskylälle testiympäristö 

OTM-15115 - CODES: CurType koodistoon uusi arvo (akvaariotentti) 


Opiskelijan käyttöliittymä 

Uudet ominaisuudet 

Kalenteritoiminnot: 

OTM-14300 - STUDENT: Oman merkinnän näyttäminen kalenterissa 

OTM-13635 - STUDENT: Oman merkinnän lisääminen kalenteriin 

OTM-14301 - STUDENT: Oman tapahtuman poistaminen tai muokkaaminen 

OTM-14708 – STUDENT: Opiskelijan kalenterimerkintöjen synkronisointi (Office365) 

Aikajana: 

OTM-13643 - OTM-5883 STUDENT: Oma merkintä aikajanalle  

OTM-9438 - STUDENT: Ajoitusnäytön aikajanan alkamisajankohta 

Suoritustapamatriisi: 

OTM-2517 - STUDENT: Suorituksien näyttäminen suoritustapamatriisissa 

OTM-14621 - STUDENT: Suoritustapamatriisin suoritustavat ja arvioinnin kohteet järjestykseen 

OTM-14625 - STUDENT: Suoritustavan toistuvuustiedon näyttäminen opiskelijan suoritustapamatriisissa 

OTM-12834 - STUDENT: Luonnostilaisten opintojakson osien näyttäminen suoritustapamatriisissa 

 OTM-14626 - STUDENT: Suoritustavan lisätiedon näkyminen opiskelijalle 

Ajoitus: 

OTM-14296 - STUDENT: Ajoituksen aikajanan generoitumisen selvitys ja korjaaminen  

OTM-14738 - STUDENT: Ajoitetun opintojaksolaatikon visuaalinen ilme ja ajoituksen muokkaustoiminnot 

OTM-14622 - STUDENT: Opiskelijan valitseman suoritustavan vaikutus aikajanalla esitettäviin mahdollisiin suoritusaikoihin 

OTM-14639 - OTM-13659 - OTM-14640 STUDENT: Ajoitus: Periodikohtainen sijoita-tähän -laatikko aikajanalle  

OTM-13655 - STUDENT: Ajoitus: toistuvuuslaatikoiden erottuminen aikajanalla 

OTM-13657 - STUDENT: Ajoitusnäytön ylä- ja alaosan välillä liikkuminen 

OTM-13800 - STUDENT: Suoritustavan toistuvuuksien näyttäminen aikajanan tulevaisuudessa 

OTM-13896 - STUDENT: Peruutettua toteutusta ei voi Iisätä kalenteriin 

OTM-1655 - STUDENT: Ajoitus: Koulutuksen sallitun suoritusajan näyttäminen ajoitusnäkymässä  

Opintosuunnitelma: 

OTM-13627 - OTM-14571 STUDENT: Opetussuunnitelmakauden valinta opintosuunnitelmaa luotaessa  

OTM-13652 - STUDENT: Opetussuunnitelmakauden vaikutus valinta-avustimen toimintaan  

OTM-13656 - STUDENT: Sijoita suunnitelmaan-painikkeen ulkoasun muutos 

OTM-14137 - STUDENT: Rakennenäkymän sivupaneelien parannukset 

OTM-13640 - STUDENT: Valitun rakenneosan sininen palkki 

OTM-13641 - STUDENT: Rakenne-näkymään kokonaisuuksien tasojen väliin pystyviiva 

OTM-14978 - STUDENT: Valinta-avustimen automaattiset ohjetekstit kuntoon  

OTM-13625 - OTM-14635 - STUDENT: Täydentävä ohjeteksti opiskelijalle näkyviin valinta-avustimeen 

OTM-14825 - STUDENT: Pakollisten opintojen poistaminen opintosuunnitelmasta ei ole mahdollista 

OTM-13637 - OTM-14647 - OTM-14630 STUDENT: Opintosuunnitelmatuloste  

Suoritukset 

OTM-14534 - STUDENT: Arvioinnin kohteen tietojen ajallisuuden huomiointi suorituksen näyttämisen yhteydessä 

Muut: 

OTM-14735 - STUDENT: Opintojakson vastaavuuksien niputtaminen opintojaksoesitteessä 

OTM-15122 - STUDENT: Opiskeluoikeuden esittäminen – muutokset 

OTM-13916 - STUDENT: Toteutuksen koko nimi näkyviin omiin tietoihin ilmoittautumiset -välilehdelle 


Korjatut virheet 

Kalenteri 

OTM-13626 - STUDENT: Kalenterissa ei näy oikean puolen välilehtiä 

Suoritustapamatriisi 

OTM-13162 - STUDENT: Suoritustapamatriisissa näkyy yksipäiväinen toteutus kaksipäiväisenä  

OTM-13676 - STUDENT: Suoritustapamatriisissa tarkasteltavan suoritustavan toteutukset linkkeinä 

Ajoitus ja aikajana 

OTM-14951 - STUDENT: Ajoitusnäkymän opintojaksolaatikot pieniä IE Edgellä 

OTM-14954 - STUDENT: Ajoitusnäkymässä tutkinto-ohjelmien tabit vaihtuvat kun opintojakson ajoitusta muuttaa 

OTM-13902 - STUDENT: Toteutus ei näy Sijoita suunnitelmaan -tabilla vaikka pitäisi 

Opintosuunnitelma 

OTM-13145 - STUDENT: Rakenteen opintokokonaisuuksien haku näyttää myös väliotsikoita ja tutkinto-ohjelmia 

OTM-14632 - STUDENT: Rakennenäkymässä valitun rakenneosan sinipohjaisessa otsikossa mustaa tekstiä 

OTM-13069    STUDENT: Rakenteessa epälooginen "Valitse vielä -2 - 98 op" 

OTM-14963 - STUDENT: Rakenteen osien järjestys vaihtelee kun rakenteeseen lisää opintoja tai ajoittaa niitä 

OTM-14952 - STUDENT: Rakenteessa korvaavaksi valittu opintojakso venyttää opintojaksolaatikon ylileveäksi 

OTM-13636 - STUDENT: Rakenteen valinta-avustimen sininen otsikkorivi karkaa 

OTM-13074    STUDENT: Valinta-avustimen otsikko (ja sulkunappi) skrollaa pois näkyvistä 

Muut 

OTM-14233 - STAFF/STUDENT: Opiskelijan suorituksissa näkyy hylsyjä, joista on vastaava hyväksytty 

OTM-14338 - STUDENT: Opintojaksoesitteellä vastaavuustieto vajaa opiskelijan käyttöliittymässä 

OTM-10636    STUDENT: Opintojaksoesite ei huomioi vastaavuuksissa DRAFT-tilassa olevia opintojaksoja 

OTM-14407 - STUDENT / STAFF: Opiskeluoikeuksia ei järjestetä lainkaan 

OTM-14620 - STUDENT: Virheilmo siirryttäessä opinto-oikeussivulle 

OTM-14919 - STUDENT: "Hakutuloksia on liikaa" -toiminnossa vikaa 

OTM-14536 - STUDENT: Haku järjestäjän perusteella sisällytä -ikonin outo elämä 

OTM-12536 - STUDENT - TEACHER: Käyttöliittymässä näytetään kaikki nimet, etunimien välissä näytetään "+" – merkki 

OTM-14233 - STAFF/STUDENT: Opiskelijan suorituksissa näkyy hylsyjä, joista on vastaava hyväksytty 


Tunnetut virheet 

Lista järjestelmän virheistä, jotka on havaittu, mutta niitä ei ole vielä korjattu. 

OTM-12613   STUDENT: Suoritusten näyttäminen opiskelijan käyttöliittymässä rikki jos primary attainmenttia ei löydy  

OTM-7555    STUDENT: Opintojakson korvaavuus tietyllä opintopistemäärällä  

OTM-7210    STYLE: Opintosuunnitelman rakenteen osan nimi ei mahdu näytölle eikä rivity  

OTM-7415    STYLE: Rakennenäytöllä valinta-avustimessa ja sijoita suunnitelmaan tabilla ylimääräisiä scrolleja 

OTM-6497    STYLE: Tyhjän valinta-avustimen scrollbarin sijoittelu pielessä  

OTM-6257    STYLE: Ajoitusnäytön kesäperioidit ruotsiksi ja englanniksi  

OTM-5886   STUDENT: Opintojen ja kokonaisuuksien inlinehakutuloksissa ei tunnisteista boldata osuvia hakuehtoja  


Opettajan käyttöliittymä 


Uudet ominaisuudet 

OTM-13431 - KORI: Toteutuksen ryhmän opettajien käyttöoikeus 


Korjatut virheet 

OTM-15042 - TEACHER: Käyttäjäalasvetovalikosta puuttuu yliopistovalinnat 

OTM-12536 - STUDENT - TEACHER: Käyttöliittymässä näytetään kaikki nimet, etunimien välissä näytetään "+" – merkki 

OTM-12832 - TEACHER: Opettajan etusivulla Opetukseni nyt -valikossa opetusryhmän valinta vilkuttaa toteutuslaatikkoa 

OTM-15030 - TEACHER: Suorituksen vahvistaminen ei tee suoritusta opiskelijalle 

OTM-15031 - TEACHER: Opetuskalenteri: Toteutuslaatikon kalenterikuvakkeen painaminen ei siirrä kalenteria oikeaan kohtaan (ensimmäiseen tapahtumaan) 


Tunnetut virheet 

Lista järjestelmän virheistä, jotka on havaittu, mutta niitä ei ole vielä korjattu. 

OTM-13243    TEACHER: IE-selain, opettajan toteutus ei näy Opetukseni -sivulla 

OTM-13055    TEACHER: Arvioinnin suorituksen päivämäärä puuttuu vahvistuksen yhteenvedosta  

OTM-7073     TEACHER: Loppuarvioinnin tiedot > Arvosana jakauma puuttuu  

OTM-7071     TEACHER: Massa-arvioinnissa, jos on aikaisempia arvosanoja, ei voi syöttää arvosanaa  

OTM-7070     TEACHER: Arvosanajakaumaa ei näytetä Arvioinnin tiedot näytöllä  

OTM-6749    TEACHER: Arviointi - Suorituksen arviointi välilehdelle siirryttäessä ei automaattisesti valita opiskelijaa 

OTM-5632    ARTO: Henkilönvalintakomponentti hajoaa kun käyttää sitä näppäimistöllä  


Palveluhenkilön käyttöliittymä 


Uudet ominaisuudet 

Koulutus ja kouluttautumismahdollisuudet 

OTM-14931 - STAFF: Koulutuksen osan lisäämisen käyttöliittymäparannukset 

 OTM-12405 - STAFF: Luotaessa uusi versio koulutuksesta, vanhalle versiolle ehdotetaan päättymispäivämäärää 

 OTM-13887 - STAFF: Koulutuksen rakenteen luonnissa voi valita, minkä yliopiston tutkintoja haetaan 

 OTM-14130 - OTM-14925 STAFF: Uuden kouluttautumismahdollisuuden lisääminen 

 OTM-13775 - STAFF: Kouluttautumismahdollisuuden esittäminen 

OTM-14129 - STAFF: Mahdollisten koulutuksen valintapisteiden esittäminen modaalissa  

OTM-14977 - STAFF: Kouluttautumismahdollisuuden editointitila 

OTM-14975 - STAFF: Valintapisteen lisääminen koulutukseen  

Massatoiminnot 

OTM-13003 - STAFF: Massatoimintoja opintojaksoille, tutkinto-ohjelmille ja opintokokonaisuuksille: valmis hyväksyttäväksi ja palauta luonnokseksi 

OTM-14641 - STAFF: Massatoiminto opintojaksojen luonnista seuraavalle kaudelle 

Opintojen muokkaus 

OTM-12714 - STAFF: hakusivujen vasemman puolen "Omat” listauksessa näytetään yksi versio kustakin olioista aakkosjärjestyksessä tilastatuksineen 

 OTM-12812 - STAFF: Opintojaksolle CEFR-tasot 

OTM-13639 - OTM-14927 STYLE: Opintojaksolaatikon visuaalinen ilme 

OTM-12982 - KORI: Opetussuunnitelmakaudet järjestykseen 

OTM-12272 - KORI: Koulutusaloja voi määritellä useita 

OTM-12727 - STAFF: Vastaavuuksille muotoiltava tekstikenttä 

OTM-12420 - KORI/STAFF: Näytetään myös tulevaisuudessa voimaantulevat organisaatiot 

OTM-13472 - STAFF: Aikavälillinen muokkaus vastuuorganisaatiolle  

OTM-13709 - STAFF: Vastuuhenkilön aikavälillinen muokkaus 

OTM-15102 - STAFF: StudyLevel-koodistoon uusi arvo ”jatko-opinnot” 

 OTM-14195 - STAFF: Rakennenäkymän sisältöavustimeen yliopistorajaus 

OTM-14731 - STAFF: Tutkinnon rakenteessa ei saa olla ristiriitaisia valintaryhmiä  

Opintojaksojen suoritustavat: 

OTM-11713 - KORI: Suoritustapojen järjestyksen säilyttäminen 

 OTM-13959 - OTM-15124 STAFF: Opintojakson osien lainaamiseen ops-kausivalinta jaksojen hakuun 

OTM-14044 - STAFF: Opintojakson osien lainaamisessa näytetään osasta pisteet ja koko nimi 

Muut: 

OTM-15028 - STAFF: Opetus-sivulle Omat toteutukset listaan toteutuksien niputus 

OTM-14308 - STAFF: Opiskelijat-näkymään uudet välitasot 

Ohjaustoiminnot 

OTM-537 - OTM-14309 TUTOR: Ohjaaja pääsee näkemään opiskelijan suunnitelman 

OTM-538 - TUTOR: Ohjaaja voi antaa opiskelijalle palautetta suunnitelmasta (yleinen kommentti) 

OTM-14187 - OTM-14531 TUTOR: Kommentin kohdistaminen opiskelijan suunnitelman rakenteen osaan 

OTM-14555 - TUTOR: yhteiskäyttöisen komponentin tekeminen suunnitelmaan liittyville kommenteille (junarata) 

OTM-14923 - TUTOR: Ohjauksen kommentit -sivu päivittyy sivulle mentäessä 

OTM-14842 - TUTOR: Opiskelijahakuun samat komponentit kuin muissa hauissa 

OTM-13747 - TUTOR: Viimeisimpään hakutulokseen voi palata opiskelijahaussa 

OTM-14533 - OTM-14908 TUTOR: Arvioinnin kohteen tietojen näyttäminen suorituksen yhteydessä 

  

Korjatut virheet 

Koulutus: 

OTM-12596 -STAFF: Koulutuksen luontidialogimodaali ei scrollattavissa 

OTM-14236 - STAFF: Koulutuksen nakkijono ei pysy perässä koulutuksen versiota poistettaessa 

OTM-14818 - STAFF: Koulutusten haku toimii väärin tai epäloogisesti 

Opintojen muokkaus: 

OTM-13980 - STAFF: Tutkinto-ohjelman pitkä nimi ei rivity 

OTM-14661 - STAFF rakenne: Tutkinnon rakenteen editorissa virhe 

OTM-14102 – STAFF: Opintojakson, opintokokonaisuuden ja tutkinto-ohjelman alkamispäivämäärän pakollisuus 

OTM-14367 - STAFF: Vastuuroolin voimassaoloaikaa ei näytetä, jos löytyy vain päättymispäivä 

OTM-13116 - STAFF: Kokonaisuus / rakenne / sääntö opintopistemäärän syötössä focus-ongelma 

OTM-14382 – STAFF rakenne: Opintokokonaisuudesta ei saa aina poistettua opintojaksoja/kokonaisuuksia 

OTM-14418 - STAFF: Ei-uniikilla koodilla kokonaisuuden luominen aiheuttaa ongelmaa käyttöliittymässä 

OTM-14235 - Uuden opintojakson luominen sisältöavustimen kautta ei päivitä vasemman puoleiseen rakennenäyttöön tietoja heti 

OTM-14937 - STAFF rakenne: Opinnon rakenne-editorissa valintaryhmään lisätty ensimmäinen opintojakso ei näy ilman päivitystä tai toisen opintojakson lisäämistä 

OTM-10589 - STAFF: Opintopistemäärän näyttämisen yhtenäistäminen 

OTM-11139 - STAFF: Opintojakson nimen muuttamisen jälkeen vaaditaan refresh, että murupolku päivittyy 

OTM-11050     STAFF: Opinnon tai kokonaisuuden hakeminen sisältöavustimesta tulisi palauttaa hakutuloksia vain valitusta yliopistosta 

OTM-14284 - STAFF: Opinnon rakenteessa näytettävä tila ei päivity kun poistettu-tilainen kokonaisuus palautetaan ei-poistetuksi 

OTM-14773 - STAFF: rakenteessa opintopistemääräsumma lasketaan väärältä versiolta 

OTM-14958 - STAFF: Kuvauskenttien muokkaustoiminnot eivät toimi 

OTM-14960 – STAFF: Copypastattua muotoilua (taulukko) ei pysty poistamaan tekstikenttäeditorissa 

Opintojaksojen suoritustavat: 

 OTM-11698    STAFF: Suoritustapojen lisääminen ja poistaminen samassa tallennuksessa tuottaa tapojen numeroinnin virheellisesti näyttämisen 

OTM-11698 - STAFF: Suoritustapojen lisääminen ja poistaminen samassa tallennuksessa näyttää suoritustavat väärässä järjestyksessä 

OTM-14276 - STAFF: Opetuksen toistuvuuden tallentaminen tuottaa virheen, mikäli opintojakso liittyy useaan yliopistoon 

OTM-11001 - STAFF: Arvioinnin kohteen nimen kieliversiota ei voi poistaa 

OTM-11971 - STAFF: Opintojakson osat - 'Käytössä OPS-kausilla' informaatio väärin 

OTM-11716    STAFF: Opintojakson opetussuunnitelmakautta vaihtaessa suoritustapojen toistuvuuksia ei päivitetä 

Toteutukset: 

OTM-11989 - STAFF: Toteutuksen luonnin OPS-kausivalitsin ei toimi oikein mikäli valitsee jo valitun OPS-kauden 

OTM-13240 - STAFF: Toteutuksen rakenteen luonnissa virhe 

OTM-14684 - STAFF: rajaustekijä "julkaisun tila" ei toimi toteutusten haussa 

Muut: 

OTM-15045 - STAFF: Opiskelijahaku filtteröi oletuksena kuolleet pois vaikka filtteriä ei ole asetettu 

OTM-15020 - TUTOR: Opiskelijan suunnitelman vaihtaminen ei pysy, jos sivun päivittää 


Tunnetut virheet 

Lista järjestelmän virheistä, jotka on havaittu, mutta niitä ei ole vielä korjattu. 

OTM-14209     STAFF: Opintojakson lisääminen valintaryhmään ei näytä heti jaksoa rakenteessa 

OTM-13977     STAFF: Koulutuksen luontimodaalissa tabilla ei voi siirtyä 'Koulutuksen tyyppi' -valintaan  

OTM-13035     STAFF: Joissain hakukentissä joutuu tuplaklikkaamaan, jotta kenttä aktivoituu  

OTM-12940    STAFF: Suoritustavan opintopistemäärä ei päivity poistettaessa viimeinen opintojakson osa  

OTM-11143    STAFF: Enterillä ei voi valita kirjoitettua dropdownin arvoa  

OTM-10412    STAFF: Opiskelijan perustietojen muokkaus - OppijaID:tä ei voi tallentaa  

OTM-8222      STAFF: Opintokokonaisuuden haku - rajaus suorituskielellä korjaus 

OTM-14542 STAFF: Vasemman reunan listat, mikäli yhteyshenkilöviittaus on oikea henkilöviite, tulee nekin listata 

OTM-11048    KORI: Olion OPSin ja Yliopisto-organisaation suhdetta ei validoida 

OTM-13516     STAFF: Opetuksen toteutuksen nimen tarkenteessa turha huomautuskolmio  


Pääkäyttäjätoiminnot 


Uudet ominaisuudet 

OTM-14569 - ORI: käyttöoikeudet ja roolit, admin- ja roolien hallinnan myöntäminen 

OTM-14136 - ADMIN: Käyttöikeudet ja roolit: tutor- view 

OTM-14413 - KORI: Organisaation koodin validointi yliopistokohtaiseksi 

OTM-14568 - ADMIN: Roolien muokkauksen erotus henkilöiden liittämisestä 

     

Korjatut virheet 

OTM-14885 - ADMIN: henkilölle ei saa liitettyä organisaatiota 

  

Tunnetut virheet 

Lista järjestelmän virheistä, jotka on havaittu, mutta niitä ei ole vielä korjattu. 


Lisätietoja 

FUNIDATA OY 


Palvelutiimi 

Palvelupäällikkö 

Pekka Äikäs, pekka.aikas@funidata.fi  

Asiantuntija 

Annukka Alivaara, annukka.alivaara@funidata.fi  


Kehitystiimi 

Kehitystiimin vetäjä 

Mari Riihiaho, mari.riihiaho@funidata.fi  

Asiantuntijat 

Katja Arstio, katja.arstio@funidata.fi  

Juuli Kenkkilä, juuli.kenkkila@funidata.fi  

Juho Kilpikoski, juho.kilpikoski@funidata.fi  

Inka Paukku, inka.paukku@funidata.fi  

Tiia Valtonen, tiia.valtonen@funidata.fi  

  

Funidata www.funidata.fi